Valassaaret

Valassaarten saariryhmä sijaitsee Merenkurkun ulkosaaristossa, noin 15 km Björköstä luoteeseen. Saariryhmän suurin saari muodostuu Ebbskäretistä ja Storskäretistä, jotka maankohoamisen seurauksena ovat kasvaneet yhteen. Saariston vanhassa kulttuurimaisemassa näkyy vielä jälkiä björköbyläisten ja saarella asuneiden majakanvartijoiden heinänteosta ja eläintenpidosta. Monien vuosisatojen ajan Valassaaret on ollut björköbyläisten tärkein kalastustukikohta. Björköbyläisten aloitteesta Valassaaret rauhoitettiin lintujensuojelualueeksi vuonna 1948. Jo aiemmin rauhoitettu Björkögrundet liitettiin alueeseen vuonna 1977 ja näin muodostui Valassaarten-Björkögrundetin luonnonsuojelualue. Alue sisältää kokonaisuudessaan 600 ha maata ja 17 200 ha vettä. Björkön jakokunta omistaa koko alueen.

Valassaarten tunnusmerkkinä on vuonna 1886 rakennettu, 36 m korkea, punaiseksi maalattu rautamajakka. Majakan miehitys lopetettiin vuonna 1964. Ebbskäretillä oleva entinen merivartioasemarakennus on ollut käytössä vuosina 1984–2009, mutta merivartijoiden historia Valassaarilla ulottuu 1940-luvulle asti. Asema lakkautettiin vuonna 2009 ja nykyään Valassaarten aluetta vartioidaan Södra Vallgrundin merivartija-asemalta käsin. Pesivä saaristolinnusto on erittäin monipuolinen. Sen lisäksi ohittavat suuret määrät lintuja alueen sekä kevät- että syysmuutolla ja käyttävät sitä levähdysalueenaan. Lintuasemalla, jonka omistaa Ostrobothnia Australis ry. -niminen luonnontieteellinen yhdistys, seurataan ja tutkitaan alueen linnustoa.

Saaren vaihtelevaan luontoon voit tutustua luonto- ja kulttuuripolulla. Polun pituus yhteen suuntaan on 2,5 km. Koivumetsän halki kulkevaa polun osaa kutsutaan ”Rakkauden poluksi”. Yleinen maihinnousukielto vallitsee lintujen pesimisaikana 1.5 - 31.7, lukuunottamatta tiettyjä paikkoja.

Venekuljetus

Risteilyt