Pesivät linnut

Lokit ovat Merenkurkun saariston tavallisimpia pesiviä lintuja. Kalalokit, harmaalokit, kala- ja lapintiirat pesivät usein yhdessä suurissa ja äänekkäissä yhdyskunnissa. Erityisesti ulkosaaristossa voi havaita hieman harvinaisempia lajeja kuten selkälokki ja räyskä. Suuria riskiläparvia pesii kivien ja kallioiden seassa karuimmilla saarilla, erityisesti Valassaarilla, Rönnskärissä ja Norrskärissä. Myös ruokki viihtyy vastaavanlaisissa olosuhteissa. Näiden lisäksi myös haahka, merikihu, kiuru ja karikukko viihtyvät ulkosaaristossa. Alueen harvinaisuuksiin kuuluu lapasotka, pieni sukeltava sorsa, joka on Suomessa vahvasti uhattu, mutta jota saatetaan tavata Moikipään ja Rönnskärin ympäristössä.

Kuva 1: Lapintiira (Sterna paradisaea)

Suojaisessa sisäsaaristossa viihtyvät joutsenet, silkkiuikut, telkät, tukkasotkat, pilkkasiivet ja iso- sekä tukkakoskelot. Eräs mainitsemisen arvoinen lintulaji on sukupuuttoon häviämässä oleva mustakurkku-uikku (Podiceps auritus). Niiden määrä on vähentynyt huomattavasti viime vuosina, mahdollisesti siksi, että monet niille suotuisat pesimäalueet ovat häviämässä. Mustakurkku-uikku viihtyy parhaiten pienissä järvissä, lammissa ja pienissä ja matalissa suojaisissa lahdissa.

Merikotka on yksi Merenkurkun saariston ominaisimmista linnuista. 1970-luvulla Suomen merikotkakanta koostui vain muutamasta harvasta yksilöstä, mutta intensiivisen suojeluohjelman myötä Suomessa on tänä päivänä noin 350 pesivää merikotkaparia. Monet näistä merikotkista elävät juuri Merenkurkun alueella. Toisin sanoen nykyään ei ole mitenkään harvinaista nähdä merikotkien liitelevän saarten yläpuolella saaristoluonnossa. Toinen petolintu jonka voi bongata kalajahdissa alueen suojaisista lahdista tai fladoista on nimeltään sääksi.

Kuva 2: Merikotka (Haliaeetus albicilla)

Tavallisimpiin metsässä eläviin lajeihin ja pikkulintuihin kuuluu västäräkki, peippo, eri rastaat ja kertut, niittykirvinen ja kivitasku. Hyvällä tuurilla saattaa bongata myös valkoselkätikan (Dendrocopos leucotos). Se viihtyy valoisissa ja harvapuustoisissa lehti- tai sekametsissä, missä se nauttii ravinnokseen kuolleissa lahopuissa eläviä hyönteisiä. Sen vuoksi harvapuustoiset hakamaat ovat erittäin uhanalaiselle valkoselkätikalle erinomaisia elinympäristöjä.

Kuva 3: Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos)

Lähteet:

Metsähallitus. 2010. Skötsel- och användningsplan för Kvarkens yttre skärgård, förslag

Hietikko-Hautala T. 2010. Jääkauden jälkinäytös – Merenkurkun saariston maailmanperintö. Waasa Graphics, Vaasa

Kannonlahti J. 2012. Merenkurkun linturetkiopas. Vaasan yliopisto & Levón-instituutti, Vaasa

Rassi P., Hyväringen E., Juslén A., Mannerkoski l. 2010. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeeri ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

Rinkineva L., Bader P. 1998. Kvarkens natur. Kvarkenrådets publikationer 10, Vaasa

Valkama J., Vepsäläinen V., Lehikoinen A. 2011. Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. http://atlas3.lintuatlas.fi (15.10.2012) ISBN 978-952-10-6918-5