Matalista merenlahdista kosteikkoihin

Maankohoamisen seurauksena matalat merenlahdet irtaantuvat pikkuhiljaa merestä ja kehittyvät lopulta makeanveden järviksi. Kehittymisen ensimmäistä vaihetta kutsutaan fladaksi. Fladat ovat edelleen kosketuksissa meren kanssa; niissä on selkeä merenalainen kynnys suuaukkona mereen. Ne ovat matalia, keskimäärin vain yhden metrin syvyisiä, ja siksi on tavallista että ne jäätyvät pohjaa myöten talvisaikaan. Sekä kasvit että eläimet viihtyvät fladoissa erittäin hyvin keväisin ja kesäisin; vesi lämpenee nopeasti, ravinteita on paljon ja ympäristö on suojaisa. Sen vuoksi fladat ovat hyviä kutupaikkoja kaloille, ja myös linnut pesivät mielellään näissä rauhaisissa lahdissa. Kasvillisuus voi näyttää hyvin erilaiselta eri fladoissa, mutta useimmiten niissä kasvaa vedenalaisia putkilokasveja, näkinpartaisleviä ja järviruokoa. Itse lahden pohja on melkein aina pehmeää liejusta ja lietteestä, kun taas suuaukon kynnys koostuu kivestä ja sorasta.


Kuva 1:Fladoja Lappörenin pohjoisosassa

Maankohoamisen seurauksena fladat kehittyvät pikkuhiljaa kluuvijärviksi. Kluuvijrävet eroavat fladoista siten, että merivesi pääsee niihin vain nousuveden tai syysmyrskyjen aikaan. Sen vuoksi kluuvijärvien vesi on makeampaa kuin fladojen. Usein makeanvedenkasvit, kuten limaskat ja uistinvita viihtyvät kluuvijärvissä, mutta myöskään hapsivita ei ole epätavallinen. Pesiville linnuille erinomaisia ja suojaisia pesäpaikkoja tarjoava paksu kaislikkokerros peittää usein kluuvijärviä.

Kuva 2: Kluuvijärvi jossa on runsas vesikasvillisuus

Kun merivesi ei enää pääse virtaamaan kluuvijärveen, voidaan sitä kutsua makeanvedenjärveksi. Monien järvien vesi on ruskeansävyistä ja kasvillisuus vähäistä. Eri lummelajit ja vedessä elävät sammalet saattavat kuitenkin viihtyä niissä erittäin hyvin. Pikkuhiljaa järvet saattavat kasvata umpeen ja niistä voi syntyä kosteikkoja. Rahkasammalet alkavat levittyä järven rannalta sisemmäs ja suokasvillisuus, kuten sarat, raatteet, suovehkat ja rantamatarat, muuttaa aluetta aina vain rehevämmäksi.

Kuva 3: Rahkasammalet, sarat ja kurjenjalat ovat kosteikkojen tavallisimpia kasvilajeja

Merenkurkun saaristossa voi nähdä vaiheittaisen järvien kehityksen useassa paikassa. Esimerkiksi Lappörarnilla on selkeitä flada-kluuvijärvi-makeanvedenjärvi-ketjuja, mutta yksittäisiä fladoja ja kluuvijärviä on myös koko maailmanperintöalueella.

Kuva 4: Flada-kluuvijärvi-ketjuja Lappörenin pohjoisosassa

Suoalueilla voi olla puustoa. Puuistoisia soita pajuineen, hieskoivuineen, leppineen ja kuusineen voi löytää rantojen läheisyydestä ja kukkuloiden välissä. Muissa paikoissa, joissa maa koostuu paksummista kerroksesta turvetta ja rahkasammalta, viihtyvät männyt yhdessä suopursun, variksenmarjan tai katajan kanssa. Suurin osa Merenkurkun soista on melko pieniä, mutta niitä sijaitsee vähän siellä sun täällä. Soita voi löytää mm. Björköstä, Slåttskäristä, Storskäristä (Valassaarilta), Villskäristä (Mikkelinsaarilta), ja etelämpää Halsönistä Korsnäsin saaristosta.

Kuva 5: Räme

Kuva 6: Puustoinen suo

Lähteet:

Airaksinen O., Karttunen K. (red.), 1999. Natura 2000 handbok över de finska naturtyperna, ruotsinkielinen käännös (Åhman M. och Stenberg M.) suomenkielisestä painoksesta Natura 2000 – luontotyyppiopas, Suomen ympäristökeskus, Ympäristöopas 46, 194 s. 2001.

Hannus J-J. 2010. Kartering av flador och glon i världsarvsområdet Kvarkens skärgård 2010. Tiivistelmä/raportti, Metsähallitus, Vaasa.

Hietikko-Hautala T. 2010. Jääkauden jälkinäytös – Merenkurkun saariston maailmanperintö. Waasa Graphics, Vaasa.

Ollqvist S. 2005. Skötsel- och användningsplan för Mickelsörarna-Rödgrynnorna. Länsi Suomen ympäristökeskus 121/2005. Metsähallitus, Vaasa.

Rinkineva L., Bader P. 1998. Kvarkens natur. Kvarkenrådets publikationer 10, Vaasa.