Kovat pohjat

Pohjien luokittelu tehdään niiden pohjakasvillisuuden mukaan. Aina luokittelu ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista, sillä usein tavataan yhdyskuntia jotka muodostuvat monista erilaisista kasveista.

Rihmaleväyhteisöt

Matalissa ja kovissa pohjissa elää rakkoleviä, kuten rihmatupsu (Pylayella littoralis) ja viherahdinparta (Cladophora glomerata), jotka ovatkin Merenkurkun tavallisimpia rakkoleviä. Nämä levät hyötyvät rehevöityneistä rannoista valloittaen ne muiden lajien elinkustannuksella, ja ovatkin siksi huonomaineisia. Maineestaan huolimatta nämä levät ovat kuitenkin tärkeä osa ekosysteemiä, sillä ne pystyvät kasvamaan vaativissa olosuhteissa, joissa vain harva kasvi pärjää. Sillä tavoin ne luovat elinympäristön monille selkärangattomille eläimille, jotka muuten eivät voisi elää näissä epäsuotuisissa oloissa. Ne myös antavat hyvän käsityksen veden laadusta, sillä viherlevä muuttuu limaiseksi ja ruskehtavan ja tummanvihreän väriseksi saastuneessa vedessä, kun taas puhtaassa vedessä se on vaaleamman vihreä ja huopamainen.

Kuva 1: Lettiruskolevä (Pylayella littoralis)

Kuva 2: Viherahdinparta (Cladophora glomerata)

Rakkoleväyhteisöt

Rihmalevävyöhykettä syvemmällä kasvava levävyöhyke on nimetty Ruskoleviin kuuluvan rakkolevän (Fucus vesiculosus) mukaan. Rakkolevä on monivuotinen ja voi kasvaa yli 50 senttimetrin korkuiseksi. Se kasvaa yleensä 1-5 metrin syvyydellä, mutta sitä esiintyy myös sekä matalammissa että syvemmissä vesissä. Itämeren rehevöityminen on kuitenkin vaikuttanut rakkolevän kasvusyvyyteen ja sen syvyysrajat ovatkin madaltuneet.

Rakkolevää pidetään yhtenä Itämeren avainlajina, sillä rakkoleväyhteisöt ovat tärkeä elinympäristö useille eläimille ja kasveille sekä tarjoamansa suojapaikkojen että ravintonsa ansiosta. Tutkimuksen mukaan yli 70 % kaikista Itämeren lajeista on jossain elinvaiheessaan elänyt rakkolevävyöhykkeellä.

Kuva 3: Rakkolevä (Fucus vesiculosus)

Merenkurkusta löytyy myös rakkolevän sukulainen, pikkuhaura (Fucus radicans), joka on endeeminen laji Itämeressä. Pohjoisimmat kannat löytyvät täältä Merenkurkusta, mutta sen esiintyvyysalue ulottuu aina Viron rannikolle asti

Kuva 4: Pikkuhaura tai kapearakkolevä (Fucus Radicans)

Punaleväyhteisöt

Rakkolevävyöhykkeestä seuraavassa, syvemmällä esiintyvässä levävyöhykkeessä elävät punalevät, kuten haarukkalevä (Furcellaria lumricalis) ja laikkupunalevä (Hildenbrandia rubra). Ne eivät tarvitse elääkseen paljoa valoa ja voivat sen vuoksi kasvaa syvemmällä kuin muut levät. Punalevät ovat kuitenkin herkkiä ympäristön muutoksille, kuten niiden kasvuvyöhykkeeseen yltävien auringon säteiden heikkenemiselle, joka taas johtuu vedenlaadun heikkenemisestä ja rehevöitymisestä. Punalevät, joiden funktio on hyvin samankaltainen kuin rakkolevien, muodostavat tärkeimmän elinympäristön mitä syvissä pohjissa voi olla. Levät kasvavat noin 10-20 senttimetrin pituisiksi ja luovat tärkeitä elinympäristöjä monille lajeille.

Kuva 5: Haarukkalevä (Furcellaria lumricalis)

Kuva 6: Laikkupunalevä (Hildenbrandia rubra)

Lähteet

Metsähallitus. 2010. Skötsel- och användningsplan för Kvarkens yttre skärgård, ehdotus

Hietikko-Hautala T. 2010. Jääkauden jälkinäytös – Merenkurkun saariston maailmanperintö. Waasa Graphics, Vaasa

Lampinen R., Lahti T., Heikkinen M. 2012. Växtatlas 2011. Helsingin Yliopisto ja Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. http://www.luomus.fi/vaxtatlas (vierailupäivä 18.10.2012)

Rinkineva L., Bader P. 1998. Kvarkens natur. Kvarkenrådets publikationer 10, Vaasa

Snickars M., Ek M. 2012. Rannikonläheiset merenpohjan eliöyhteisöt. Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Helsinki.